maanantai 27. toukokuuta 2019

Purira ja Goats Weed / Purira and Goats Weed

Heippa kaikki! Tänä vuonna on minulla 5 lajiketta chileistä sisäkasvatuksessa ja  loput ulkokasvatuksessa. Erityisesti annuum-lajin kasvit ovat vallanneet myös sisätilat - ei kai tämä chilipää pääse eroon rakkaudestaan niihin punaisiin, tulisiin paprikoihin. Kummatkin näistä kasveista saavat 2x30W Nelson Garden ES E27 kasvatusvaloja ja kylpevät noin 30-35 C asteen mikroilmastossa saaden sen lisäksi luonnollista valoa ikkunasta. Lannoitteena olen käyttänyt Nelson Gardenin Chiliravinnetta.

Erityisesti tässä kirjoitelmassa esitän kahta minulle mieluista lajiketta, joista toinen on täysin uusi minulle nimittäin C. annuum 'Goats Weed' jonka laitoin itämään 16.2.2019 ja joka sai minut juuri äsken hymyilemään sillä sen latvusto on täynnä nuppuja (kuva 2).

Kuva 1: C. annuum 'Goats Weed'
Goat's Weed:ä muistuttaa jokseenkin ulkonäöltään Black Cobra:a mutta mitä ilmeisemmin kysymys ei ole vain saman lajikkeen eri kauppanimestä vaan olen lukenut myös että ne eroaisivat toisistaan vaikka ovatkin hyvin saman kaltaisia. Voi hyvin ollakin, itse en ole Black Cobra:a kasvattanut.

Kuva 2. C. annuum 'Goats Weed'
 Goats Weed on kaikin tavoin erikoinen annuum-lajike: se on ensinnäkin vähintään yhtä tiheästi karvainen kuin pubescensit ja saakin sen lehdet ja varren omaamaan jännän hopeisen sävyn johtuen karvoista. Lajikkeen podien tulisi kypsyä ensin vihreästä mustaksi ja siitä punaiseksi ja lajike on tunnettu viiltävästä tulisuudestaan sekä mausteisuudestaan.

C. annuum 'Purira' menehtyi viime vuonna mosaiikkiin ja päätinkin että tänä vuonna en ota sen kanssa minkäänlaisia riskejä ja kasvatan sen sisätiloissa sekä sadotan ainakin ensimmäisn sadon sisätiloissa. Puriran (Kuva 3) laitoin itämään 16.2.2019 ja nyt mennäänkin sitten nuppujen tuotto vaiheessa (Kuva 4) jo ja pian siis se avaa kukkansa ja siirtyy satomoodiin. Sen vieressä kasvaa C. annuum 'Barak' saaden täsmälleen samanlaista hoitoa ja lisävalaistusta kuin Purira tai Goats Weed .

Kuva 3. C. annuum 'Purira'
 Purira tulee Meksikosta ja sen pitäisi olla kohtuullisen tulinen annuum sekä lisäksi hyvässä valossa ja lämmössä tulisi sen podien käydä läpi melkoisen erikoiset värivaihdokset peruskeltaisesta-violettiin ja sitten punaiseen. Barak on minulla verrokkina, koska sen podeilla pitäisi ilmentyä hyvässä valossa jotakin samanlaista, mutta ainakaan viimeksi sitä sadotettuani en huomannut selllaista, mutta olikin keskellä joulua ja siis talvea. Barak:a on virheellisesti siemenpaketteina frutescensina, mitä se ei edusta vaan annuumia ja sen voi tarkastaa sen kukinnoistakin. Barakia on sanottu puriratypeksi, mikä kiinnostaa, että ollako vai eikö olla kauppanimike samalle vai onko kyseessä tosiaan type. En ole vieläkään tyytyväinen testituloksiini eli kasvattamaan uudelleen vain.

Kuva 4. C. annuum 'Purira'

-----------------

Hello All! This tear I have 5 different varieties of chiles at indoors growing and the rest at outdoors. Especially The annuum-species plants have taken over the indoors also - I guess that this chilihead never gets rid of his love to those red, pungent peppers.

Both of these plant get 2x30W Nelson Garden ES E27 plantlights and bath therefore in some 30-35 C degrees microclimate and getting in addition to that natural light from the window. As the fertilizer I have used Nelson Gardens Chilinutrient.

Especially on this essay I shall present two varieties that I like and of which one is totally new to me, namely the C. annuum 'Goats Weed' which I sow at 16.2.2019 and which made me just to smile since its top is full of buttons (kuva 2).
Goat's Weed reminds somewhat of Black Cobra by the appearance but it seems that this is not the same varietys different sale name but I have read that these two differ from each others eventhought they are much like. Might well be, I haven't grown Black Cobra myself.
Goats weed is all the way pretty special annuum-variety: it is, first of all, at least as thickly haired as are pubescenses and it makes its leaves and stem to have faschinating silvery hue due to the hairs. The varietys pods should mature from green to black to red and the variety is known of its ripping pungency and spicyness.

C. annuum 'Purira' died last year due to mosaic and I decided that this year I do not take any risks with it and I grow it indoors and also make it produce atleast to first harvest at indoors. I sow the Purira (Kuva 3) in 16.2.2019 and now we go at the button making stage (Kuva 4) and soon it will open its flowers and will transfer to harvest mode. By its side is growing C. annuum 'Barak' which gets exactly the same kind of care and additional lights as Purira or Goats Weed.
Purira comes from Mexico and its should be reasonably pungent annuum and should, in good light and heat, its pods go throught color changes from yellow-purple and then to red. Barak is here as a comparison since its should have the samekind of  color play as Purira in good light but atleast at the last time I did not notice that but nowonder - it was at the middle of christmas and hence middle of winter. Barak has been errornously labeled sometimes as frutescens in seed packets of which it does not represent but annuum and it can be cheched from the flowers. Barak has been said to be puriratype, which is interesting, that to be or not to be a salename for the same variety or is it just a type. I am not yet satisfied with my test results so to grow again.

maanantai 6. toukokuuta 2019

Omnicolor ja Blondy / Omnicolor and Blondy

Heippa! Viimeksi mainitsinkin C. baccatum 'Omnicolor':n ja C. baccatum 'Blondy':n. Erityisesti Blondy tuli tunnetuksi viime vuonna runsaalla sekä hyvän kokoisella sadotuksellaan. Ei varmasti olekkaan mikään ihme, varsinkaan baccatumeiden kasvattajille, että Blondy on aloittanut vuotuisen tuotantonsa.
Kuva 1. C. baccatum 'Blondy'
 Koska vuosi on ollut melko kylmä, ei minulla ole vielä chilejä ulkona, vaan kasvatan niitä toistaiseksi sisätiloissa. Tähän saattaa arvata että sadonkoko ei välttämättä ole optimaalinen verrattuna ulkotilojen auringonpaistetta sekä lievää tuulenvirettä nauttiviin chileihin. Niinpä vaikuttaisi sille että toistaiseksi kypsyvä sato ei ainakaan Blondyn suhteen ole niin muhkeaa kuin viimevuoden paahteessa, josta kuva alempana. Blondy on kylläkin hyvä sadottaja ja viimevuonnakin 100 kookkaan podin tienoilla mentiin yhdne pensaan kohdalla.
Kuva 2. C. baccatum 'Blondy' 2018.
C. baccatum 'Omnicolor' kärsi kirvoista ja niiden aiheuttamasta mosaiikkiviruksesta niin voimakkaasti viime vuonna että se ei tuottanut lainkaan satoa. Syksyn tullen tein kuitenkin päätöksen: Omnicolor saa jäädä talvehtimaan ja selviämään. Kirvahuolet hoisin lopulta Provado Care puikoilla ja kirvat kuolivat kaikista kotitalouden kasveista 2-3 päivään. Varoaika on 8 viikkoa ja vaikuttaa sille että vähintään 2-3 kertaa se aika ennättää mennä joten eiköhän nämä ole varsin syötävissä olevia - samoja tehoaineita käytetään ammattilaistuhotorjunta-aineissa kuin Provado Caressa. Tämä vuosi on Omnicolor:lle juhlaa: se viheriöi, on täynnä kukkia ja nuppuja sekä raakileita joten saan ensimmäisen kosketuksen tämän limetin tai sitruunan hajua antavaan kasvin hedelmiin viimein - sitruunan haju tulee hieroessa kukkia keinopölytyksen yhteydessä.

Kuva 3. C. baccatum 'Omnicolor'
Odotan siis innolla että mitä tästä kehutusta lajikkeesta nyt sitten tulee, sitruunan haju kukinnolta on taannut tähän saakka eräät kiintoisimmista podeista kantavimmista lajikkeista.

----------------------------


Hello! Last time I mentioned C. baccatum 'Omnicolor' and C. baccatum 'Blondy'. Especially Blondy became known last year due to its plenty and good sized harvest. It is surely not any wonder then, especially for the growers of baccatums, that Blondy began its annual production.

Because the year has been pretty cold, I have not yet taken any chiles outdoors, but grow them indoors currently. To this one might guess that the crop size is not necessarily as optimal when compared to outdoors plants that enjoy sunlight and light wind. So, it would seem, that for now riping harvest is not atleast for Blondy so large as last years sun bath, of which photo added. Blondy is a great producer and last year I got some 100 large pods from one bush.

C. baccatum 'Omnicolor' suffered due to aphids and their caused Mosaic-virus so largely that is did not produce at all last year. When autumn came I made an decisision: Omnicolor will overwinter and to survive.

The aphids problems I solve finally with Provado Care sticks and the aphids died from every household plants in 2-3 days. The caution time is 8 weeks and it seems that atleas 2-3 times that time goes so I guess that these are pretty edible - the same pesticides are used in professional pesticides as in Provado Care.

This year is a fest for Omnicolor: it is green, blossoming and full of raw pods so I can have my first touch to this plants fruits which releases scent of lime or citron when one rubs their flowers while pollinating them.

I am, thus, waiting that what is going to come form this most well speaken variety, the citron scent bearing blossoms have prooved to bear most enjoyable pods thus far.


keskiviikko 1. toukokuuta 2019

Kuulumisia, nuputtajia: Chenzo, Lombardo ja podittajia / News, buttons: Chenzo, Lombardo and pods

Heippa kaikki! Taasen päivitys tähän Chiliblogiini. En olekkaan päivittänyt kuulumisia hetkiseen, sillä olen odottanut hyvää tovia. Lajikkeita on tulossa jälleen 20-30 kpl jossa on uusia lajikkeita sekä vanhoja klassikoitani. Sen lisäksi kasvatan jälleen myös eksoottisia kasveja ja puutarhuroin joista mm. Tomatillot (Physalis philadelphica, syn. Physalis ixocarpa) ovat uusia tulokkaita sekä kasvatan kauneuden vuoksi muutamia unikoita kuten opium unikkioa (Papaver somniferum) 'Hungarian Blue' sekä silkkiunikkoa (Papaver rhoeas) 'Shirley' sekä muutamaa joista toinen esiintyy myös villinä Suomen Pohjois-Lapissa. Tomatillot kuuluvat karviaskoisokasveihin. No, alkuvuosi on melko viileä enkä ole vielä pistänyt chilejä ulos ja viime vuoden mosaiikista tarpeeksi saaneena, en aio kiirehtiäkään. Chiliharrastuksissani ja puutarhuroinnissani kuuluu kylläkin todella hyvää on sekä uusia tulokkaita ja vanhoja minun perinteisiäni, niin nuputtavia taimia kuin podittavia isoja chilejä. Aloitetaan tämän vuoden kahdella nuputtajalla, C. annuum 'Chenzo' ja C. annuum 'Lombardo'.

Kuva 1. C. annuum 'Chenzo'
  C. annuum 'Chenzo' on minulle uusi lajike taloudessani. Sen sain Fataliilta liikelahjana ja minähän olen niin tulisten habanerojen sekä Naga Morichin ystävä kuin myöskin erityisesti annuumien ystävä, vaikka baccatumeja kasvaakin aika paljon minulla. Chenzon pitäisi tuottaa perinteikkäitä punaisia podeja, jotka ovat joko A) paksuhkoja mutta kohtuu lyhyitä tai B) pitkulaisia, lyhyitä. Lajiketta kehutaan hyvin tuottavaksi sekä ilmeisesti sen maku on hyvin pidetty - kummastakaan en omaa vielä kokemuksia tämän lajikkeen kanssa. Lajikkeen alkuperämaata en myöskään tiedä. Kasvatettavana se on kuitenkin kiitollinen, kasvaa vaivatta ja melko nopeasti sekä vaikuttaa olevan aikainen nuputtuja - - - tämä ei vielä kerro mitään kasvista, sillä Naga Morich alkoi minulla nuputtamaan 10-15 cm myöskin, samoin kuin monet muutkin Chinenset sekä tätä on tehnyt moni 'myöhäinen' lajike.
 
Kuva 2. C. annuum 'Lombardo'

C. annuum 'Lombardo' on lajike josta pidän suuresti. Eräiden lähteiden mukaan sen alkuperä on Italiasta. Kasvatin sitä viimeksi 2017.  Lombardo on hyvin mieto tulisuudeltaan, tuottaa jopa yli 20 cm pitkiä kohtuullisen paksuhkoja pitkulaisia erittäin käyriä podeja ja maku on maukas kuin mikä. Lombardo on ollut, ainakin omassa kasvatuksessani, todella tuottelias ja helppohoitoinen kasvi, joka viihtyy jopa vähässä valaistuksessa. Se on eriomainen salaatti chili jopa niille, jotka eivät chilistä pidä sekä erinomainen säilöttävä sekä vaikkapa kebabin tai tai leivän väliin melko tulettomaksi vaihtoehdoksi. Alla on vielä arkistokuva Lombardosta tuottamassa podeja - se on melko kompakti, tuuhea ja jaksaa kantaa kerralla tuettuna kymmeniä podeja ja isommassa ruukussa varmastikin satoja podeja.

Kuva 3. C. annuum 'Lombardo' 2017
--------------------------------------------

Hello all! Again an update to this chiliblog. According to some sources it originates from Italy. I have not updated news for a moment, since I have waited for good place. Again, I have some 20-30 pcs varieties growing of which some are new varieties and some are my old classics. In addition to that, I grow also exotic plants and do some gardening of which f. ex. Tomatillos (Physalis philadelphica, syn. Physalis ixocarpa) are new comers and I do grow for beauty few poppies like opium poppy (Papaver somniferum) 'Hungarian Blue' and red poppy (Papaver rhoeas) 'Shirley' also some other of which the another one grows also as a wild in the Finlands Nort-Lapland.  Tomatillos belong to physalises. Well, the beginning of the year has been pretty cool and I haven't yet put the chilis outdoors and as I had enought of the mosaic of last year, I do not intend to hurry. In my chilihobbies and gardening I have only good news and I have button production as well as pod production already. Let's begin with the button producers: , C. annuum 'Chenzo' and C. annuum 'Lombardo'.

 C. annuum 'Chenzo' is a newcomer in my house. I got it from Fatalii as a business gift and I am as much a lover of habaneros also Naga Morichs friend as well as especially friend of annuums, even though I do have plenty of baccatums growing. Chenzo should produce traditional red pods, which are either A) thick but pretty short or B) short and thin. The variety is mentioned as well productive and apparently its taste is much liked - of both I have not previous experince with this variety. As a growing plant it is pretty thankfull, grows easily and seems to be an early button maker - - - this does not yet tell about anything of the plant, since Naga Morich began button making while was about 10-15 cm as well as many other chinense and this has been done many 'late' variety too.

C. annuum 'Lombardo' is a variety that I like much. I grew it previously in 2017. Lombardo is pretty mild by its heat, produces even over 20 cm long feasibly thick long and wrinkled pods and is tasty as ever. Lombardo has been, at least in my own growing, really productive and easy care plant, which is satisfied even in small amounts of light. It is excellent salad chili even to those who do not like chili and is excellent for preserving also f. ex. with kebab or just to sandwich as a pretty non-heat bearing option.Below is an archive photo of Lombardo producing pods - it is pretty compact, thick and manages to carry tenths of pods if supported and in bigger pot even hundreds, surely.



7Pot, Turbo Pube ja De Cayenne / 7Pot, Turbo Pube and De Cayenne

Heippa taas. Tänä vuonna voisi sanoa, että minulla on varsin mielenkiintoinen chilivuosi menossa. Kesällä, 2.7.2020 valmistuin Filosofian Ma...