Heippa vain taas! On kirjoitelman paikka, sillä se alkaa olla pian paikka ja hetki pikkuhiljaa kerätä talteen ensimmäiset kypsät C. baccatum 'Blondy':n podit. Blondy on niitä pullollaan (kuva 1), itse-asiassa voin rehellisesti sanoa että Blondy on suurin piirtein 1:1 sadottaja eli podi per kukka ihan vain parvekekasvina, mikäli kaikki menee pulkkaan ja oma kasvini on, kuten näkyy, kantokykynsä äärirajoilla.
|
Kuva 1: C. baccatum 'Blondy' |
|
|
Blondyllä on baccatumeille varsin tavanomainen kukinto: valkoiset terälehdet joissa on keltaiset/vihreät kuvioinnit (kuva 2). Erityisesti omassa Blondyssäni on luotissa violettiä väriä
| |
Kuva 2. Blondyn kukinto / Flower of Blondy |
ja sitä en tiedä että onko se tavallista baccatumeille tai 100%:sti Blondy:n ominaisuus, kuten teille selvinnee arvon lukijat. Blondy saa nimensä erityisesti siitä, että lajikkeen podit ovat oleet chilimaailman harvinaisuuksia eli ne ovat kypsinä valkoisia tai kerman valkoisia ja toisinaan niitä verrataan norsunluuhun värinsä ja olemuksensa perusteella (Kuva 3). Tänä päivänähän valkoisia risteytyksiä löytyy miltei lajista kuin lajista. Lajikkeen pitäisi olla tulinen: 100 000 SHU:ta jopa eli noin miedon habaneron tulisuuden saavuttava useiden lähteiden mukaan. Omissa oloissani kasvavan kasvin suhteen epäilen suuresti tätä tulisuutta ja minusta tuntuukin, että näissä olosuhteissa ei se aivan täyttä
|
Kuva 3. C. baccatum 'Blondy' kypsä podi / C. baccatum 'Blondy' ripe pod. |
tulisuutta kehitä. Luotissa oleva violetti sävy epäilytti minua hieman, sillä usein tuo on baccatumeille hieman harvinaisempaa ja saattaa olla merkki risteymästä. Se, että näin saattaa olla demonstroituu osasta kypsiä podeja sillä kuten näkyy ( kuva 4) on joissakin kypsissä podeissa hentoja violetteja raitoja jotka eivät kuuluu Blondy:n väreihin. Pitäisikö silloin C. baccatum 'Blondy' x '?' kutsua, kuten yleiseksi tavaksi on muodostunut, C. baccatum 'Blondy & Pink' hieman ironisoiden asiaa ? Minusta
|
Kuva 4. C. baccatum 'Blondy' possible hybrid / mahdollienn hybridi |
ei missään nimessä tulisi näin tehdä. Se johtuu siitä, että kasveilla on toisinaan tapana vaihdella hieman podiensa ja satonsa olemusta ilman sen kummoisempaa syytä ja tästä esitänkin useampivuotisen ja rakastamani C. annuum 'Bolivian Rainbow' lajikkeen oudon muodonmuutoksen viime vuodelta (kuva 5), jolloin se matki habaneroja loppuvuodesta.
|
Kuva 5. C. annuum 'Bolivian Rainbow' |
Lajike tuotti mallikkaasti podeja sekä kukintoja koko kesän, kuten arvon lukija voi arvostella kuvasta 6 sekä oli täysin terve eikä sairastanut ainakaan mitään näkyvää kasvisairautta.
|
Kuva 6. C. annuum 'Bolivian Rainbow' |
Bolivian Rainbow:n kohtalo oli leikkuu maan tasalle. Bolivian Rainbow on lajike jota arvostan todella paljon. BR on itseasiassa ensimmäisiä lajikkeita joita minulla on koskaan ollut.
Vielä lyhyesti Blondystä; siis makunsa ja tulisuutensa puolesta voisin sanoa että Blondy on kylläkin hyvän makuinen ja satoisa se on. Siis, varmastikin lajike joka vähäiselläkin hoidolla tuottaa valtavia satoja. Voin suositella lajiketta rehellisesti aloittelijasta osaajaan. Se on huomattava, että Blondy on todellinen valosyöppö ja sen voi asetella vasten sen sinertäviä tumman vihreitä lehtiä kohden. Esikasvatus siemenestä sopivan kokoiseksi taimeksi vaati valotehoja enemmän kuin monet muut lajikkeet. Voisin väittää, että edes C. baccatum 'Aji Amarillo' ei näin paljoa valotehoja syö. Tosin, vaatimaton, koska itse käytin Nelson Garden 30 W ES kasvivaloa joka on useimpien kasvattajien käyttämiin valaisimiin verrattuna todella, todella vähän valotehoja. Toisin sanoen, pienellä panostuksella saa kasvin tuottamaan maksimaalisesti.
-----
Hello again! It is time for a short essay, because it is slowly starting to be the time and place for harvesting first ripe C. baccatum 'Blondy's pods. Blondy is full of them (kuva 1), as a matter of fact I can honestly say that the Blondy is about 1:1 producer meaning that pod per flower just as a balcony plant if everything goes well and my own plant is, as one sees, at the outerlimits of its own carriage ability.
Blondy has pretty typical flower to baccatums: white petals that have yellow/green patterns ( kuva 2). Especially my own Blondy has little purple color on the stigma and that I do not know if it is 100% peculiar to baccatums or a property of Blondy as will be made clear later, good readers. Blondy has its name especially from that its pods have been rarities of chiliworld in coloring having white or cream white pods when mature and sometimes they are compared to ivory by their color and form (kuva 3). Today the white hybrids are found almost in every species. Variety should be hot: 100 000 SHU meaning reaching about mild habanero heat by many sources. Regarding plant growing in my conditions I doubt much of this heat level and I somewhat feel that in these conditions the plant will not develope full heat.
The purple color in the stigma made me doubt a little, since often that is little more rare for baccatums and might be a sign of crossbreading. That, it just might be so is demonstrated by some of the ripe pods since as one can see (kuva 4) some of the ripe pods have gentle purple streaks that do not belong to Blondy's colors. Should then C. baccatum 'Blondy' x '?' be called, as has formed the general habit, C. baccatum 'Blondy & Pink' ironizing little the case ? I think that not in any case this should be done. It is due to fact that the plants have sometimes habit to change little their pods and harvest overall being without more special reason and I will present about this case a perennial and my loved C. annuum 'Bolivian Rainbow' varietys strange shapeshift from last year (kuva 5) when it mimiced habaneros at end of the year.
Variety produced model fashionly pods and flowers whole summer, like most dear reader can judge from the photo 6 (kuva 6) also it was in complete health and did not have any sickness that I could catch. Bolivian Rainbows fate was cutting to the ground. Bolivian Rainbow is a variety that I valuate very much. BR was as a matter of fact my first varieties that I have ever had.
Little more about Blondy; by its taste and heat I could say that Blondy is good tasting and it is well producing. Surely a variety that with even only little care will produce enourmous harvest. I can recommend the variety honestly from beginner to sound professional. It has to be take noted that Blondy is a real light eater. Growing it from seed to suitable seedling takes lightpower more than many other varieties and this can be contrasted to its bluish green leaves. I could claim that even C. baccatum 'Aji Amarillo' does not eat this much light power. Althought, modest, since I used Nelson Garden 30W ES Plantlight that is a very, very little power when compared to most other growers used light. Saying it othervicely, with a little care the plant can be made to produce maximally.
fefdfdfd