C. Annuum "Big Bomb", kuten aiemmin kirjoitinkin, saattaa tuottaa joitakin todella isoja podeja, jotka muistuttavat paljolti rocotoja tai jopa tomaatteja ulkonäöltään. Minulle ensimmäinen Big Bomb oli kyllä kokemus: iso ja paksulihainen podi täynnä capsaissiinejä. Paksulihaisen ja ison chilin syöminen on aivan erilainen kokemusmaailmaltaan kuin pienen ja tulisen. Polte on erilainen ja aromin saa koettua aivan erimielessä, varsinkin kun mehuisa liha on täynnä nestettä joka on capsaissiinin kyllästämää. Big Bomb oli minusta niin herkullinen, että tein siitä etikkasäilykkeitä ja käytin viimeiset Big Bomb säilykkeeni viime syksynä pizzassa johon Big Bomb sopii todella hyvin. Nyt omani, jonka kasvatin siemenistä myöskin, alkaa tosiaan sadottamaan ja vaihdoin sen sopivaan ruukkuun ja annoin 1 m tukikepin. Lannoitteena olen kokenut "Puutarhan Kesä":n erinomaisena peruslannoiteena, samoin kuin Nelson Gardenin "Chiliravinne" tuotteen. Puutarhan Kesässä on NPK arvo 13:7:20 tai oikeammin 2:1:3 ja siinä on tärkeimmät hivenaineet kuparia, rautaa, molybdeeniä ym. myöten ja sopii muuten tosiaan aivan peruspuutarhaan: viinimarjoille, karviaisille, tomaateille, kurkuile, mansikoille, vadelmille, raparpereille... näin ainakin oman kokemukseni mukaan. Nelson Gardenin tuotteesta en tiedä hivenainepitoisuuksia, mutta NPK arvo on hyvä. Big Bomb tekee podeja, mihin se ei sisätiloissa minulla pystynyt, tosin en antanutkaan sille lisävaloa. Äkkiseltään bongasin noin viisi (5) pientä podia ja kukkia pensaalla on jokunen. Kuvassa uudessa ruukussa ja vielä podin alusta kuva. Vielä huomautus: vaikka kasvi olisi jykevärunkoinen, niin tukikeppi ulkonapitäessä tekee kasvista vahvemman sadottajan: myrsky tekee vähemmän vahinkoa, näin ainakin oma kokemukseni osoittaa.
|
Uusi ruukku ja 1 m tuki / new poit and 1 m support |
|
Podin alku / Beginning of Pod
|