C. Baccatum "Naranga" on uusi lajike kasvatettavaksi minulla ja tämä on ensimmäinen vuosi kun kasvatan sitä, siemenistä lähtien tietenkin. Kasvattaminen on mennyt mutkitta, mitä nyt ensimmäisenä ulkonaolopäivänään se kärventyi hieman auringossa mutta toipui. En käyttänyt harsoja. Narangoita minulla on kuitenkin kaksi, joita tässä blogissa kutsun A:ksi ja B:ksi. A on isompi ja nyt podeja tekevä chili ja B on juuri kukintansa aloittava ja epäilemättä podittava.. Naranga on osoittautunut herkäksi lajikkeeksi ja se kärsii helposti olosuhteiden vaihteluista. Samoin, Narangalla on hyvin erikoinen tapa käpristellä lehtiään vaikkei olosuhteissa olisi vikaakaan. Edellisen ominaisuuden tarkistin kokeneemmilta ja heillä kaikilla on Narangoiden suhteen ollut sama juttu - eli oma arveluni lajikohtaisuudesta lienee osunut oikeaan. Yhden asian, kuitenkin, olen huomannut siihen liittyen: Naranga käpristelee lehtiään aina kukinnan lähellä ja podituksen yhteydessä. Laitan kuvan Naranga B:stä ja kuvia kypsyvistä Naranga A:n podeista. Narangalle on hyvä olla tukikeppi ja lisäsinkin 1 m tuen. Podit ovat ison kirsikan kokoisia tällä hetkellä, mutta eivät vielä kypsiä. Kypsyessään Narangan podit vaihtuvat vaaleanvihreästä keltaiseen ja sitten punertavan oranssiin. Mausta en vielä tiedä, että mihin Naranga kelpaa, mutta kerron kyllä, kunhan aika näyttää. Perus Baccatum on todella aromikas, jos ei omaa muuta kokemusta kuin yleisimmät annuumit, joten eiköhän se ainakin kuivattuna toimi hyvin. Joka tapauksessa, Naranga on kyllä kasvattamisen arvoinen lajike ja on kotioloissakin kasvatettuna valtavan satoisa lajike kuten kuvasta saattaa päätellä. Naranga kasvaa noin 1 m korkuiseksi ja rönsyilee Baccatumeiden tapaan runsaasti.
C. Baccatum "Naranga" B |
C. Baccatum "Naranga" A |
C. Baccatum "Naranga" is a new variety for me and this is first year I am growing it, from the seeds ofcourse. Growing has been faring without greater troubles, but at the first day outside it got somewhat sunburns but recovered. I did not use blankets. I have two Narangas that I call in this blog as A and B. A is bigger and now pod making chili and B is just its flowering beginning chili and without no doubt podding. Naranga has prooven to be sensitive variety and it suffers easily when the enviroment changes. As well, Naranga has the habit to twist its leaves even though there would be no change in enviroment. The previous property I checked with more experienced grower and, indeed, they have had the same with their Narangas - so my own speculation of variety typicality might well be right. One thing, however, I have noticed conserning that: Naranga is twisting its leaves when its making flowers and in connection with pod production. I shall be but an image of Naranga B and of riping Naranga A pods. It is good to have a support for Naranga and I added 1 m support. Pods are of the size of big cherry at the moment, but they are not yet ripe. The pods transform from pale green to yellow and to orange red when riping. I do not yet know about the taste, that what is Naranga good for, but I will tell, when time is right. The basic Baccatum is very aromical, if one has no other experience than basic annuums, so I believe it will work very well as dried. In anycase, Naranga is variety worth of growing and is very productive even when grew in indoors as one can guess from the image. Naranga grows for some 1 m tall and branches plentyful as Baccatums do.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti