torstai 17. elokuuta 2017

C. Pubescens var. "Manzano Red" podittaa / is producing.

Heippa! Palasin juuri noin viikon matkalta maalle, joten en ole voinut päivittää tätä blogia. Nyt on runsaasti kirjoitelmia kirjoitettavaksi. Oli sadonkorjuu aika, mutta olipa sato myöhässä, lähinnä raakileita ja aika meni raivatessa ryteiköksi muuttunutta pensaistoa ja sahatessa puukäsisahalla miehen käden paksuisia puita niiden seasta. Sitten alkaa yliopistokausi jälleen. Pitäisi valmistua, omaan miltei 500 op ja pitkän sivuaineen 122 op kemia lisäksi useamman muunkin, merkintöjä on yhteensä 4:stä aineesta yliopistolla ja kaikki luonnontieteitä. Motivaatio on vähissä, eikä syyttä - Suomen tilanne töiden suhteen ja tosiasia, että valtaosa korkeakoulutetuista päätyy hanttihommiin - VIVA PROFESSORES, BON VIVANT!. C. Pubescens var. "Manzano Red" on sitten viimein satokaudella. Siinä on ehkäpä jopa 10 raakiletta parhaimmillaan, jollaisia olen laittanut kuvaan, ja ehkäpä 30-40 kukkaa. Tämä tarkoittaa, että "chilien korkeakoulu on käyty".  Lajikkeeseen tutustuin alun perin ostamalla kaupasta muutaman kypsän ison rocoton. Se oli ensimmäinen kosketukseni tähän unelmieni lajikkeeseen, josta olin voinut vain lukea aiemmin ja lopulta Jukka Fataliin kirjan kuvaukset saivat minut hankkimaan pussillisen tuoreita podeja, jotka suurin piirtein söin välittömästi. Podeista sitten keräsin mustanpuhuvat siemenet ja laitoin 2016 vuoden lopulla tulemaan. Rocoto kasvoi aluksi hitaasti ja otti kuin ottikin kasvupyrähdyksiä vasta kevään 2017 lopulla. Se on ollut helppo kasvatti ja toisin kuin chilit usein, se nauttii varjoisasta paikasta kasvamisessa ja viileydestä. Tuholaisia se ei ole kerännyt, mutta vettä se juo kuin kameli. Siis, tämä oli tulosta myrskyistä jotka riehuivat stadissa sillä välin kun olin matkalla Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan rajamailla noin 450 km päässä Helsingistä.

C. Pubescens var. "Manzano Red" rocoto on lumoava näky.
C. Pubescens var. "Manzano Red" rocoto is enrupturing sight.
 
C. Pubescens "Manzano Red" raakile.
C. Pubescens "Manzano Red" raw pod.

 
Hello! I just returned from about one week trip to farmside, so I couldn't update this blog. Now there is plenty writings to blog about. It was the harvest time, but the harvest was late, mostly raw berries and time went by clearing now into forest turning bushes and by cutting with handheld wood saw about mans arm thick woods amongst them. Then begins the university season again. I should graduate, I have almost 500 cr and in addition to long minor 122 cr chemistry some others, summed up to four at universtiy and all from sciences. Motivation is getting weak, and not without any reason - Finlands situation on the behalf of employement and fact that most of the university graduated end up into oddjobs - VIVA PROFESSORES, BON VIVANT! C. Pubescens var. "Manzano Red" is at last at the harvest season. It has, maybe, some 10 raw pods at best, the kinds I have put into photos, and maybe some 30-40 flowers. This means that the "university of Chili growing diploma earned". I got familiarized to the variety by buying from the foodstore few ripe rocotos. It was m first touch into this the variety of my dreams, from which I could only have read before and finally the Jukka Fatalii books descriptions made me to buy a small bag full of rocotos that I ate almost immediately. I collected the seeds and put it them to grow at the end of the year 2016.  Rocoto did grow slowly at first and took growing leaps only at the end of the spring 2017. It has been easy to grow and unlike often chilies, it enjoys shadowy place and coolness from the place it grows. It has not collected pests, but it drinks water liek a camel. So, this was a result from storms that ravaged at the city while I was voyaging to North-Savo and North-Karjala borderlands about 450 km from Helsinki.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

7Pot, Turbo Pube ja De Cayenne / 7Pot, Turbo Pube and De Cayenne

Heippa taas. Tänä vuonna voisi sanoa, että minulla on varsin mielenkiintoinen chilivuosi menossa. Kesällä, 2.7.2020 valmistuin Filosofian Ma...