C. Chinense "Naga Morich":n kuulumisia ovat monet kyselleet. Vakio kysymyksiä on ollut, että onko satoa tulossa. Tuohon joudun vastaamaan rehellisesti että en ole varma, mutta siltä näyttää. Tämän kasvattaminen ja idättäminen siemenestä lähtien ei ole ollut ihan mutkitonta. Naga vaatii paljon aikaa, lämpöä ja valoa kasvaakseen, erityisesti ollessaan vain muutama lehtinen. Puhumattakaan taimen hengissäpysymisestä itäessään. Jos vain ilmat riittävät. Laitan muutaman valokuvan noin 2 m korkeasta Naga:stani ja podista joita on noin yli toistakymmentä. Naga Morich ja Naga Jolokia, Bhut Jolokia jne. kuuluvat maailman tulisimpiin lajikkeisiin, jonka edustajia Chinenset useimmiten ovat. Naga Morich kasvaa Intian Pohjoisosassa, nimittäin Bangladeshin Naga alueelta. Naga Morich on siellä viljelty ja sitä on käytetty lukemattomiin tarkoituksiin aina mausteista ilmeisemmin jonkinlaisena "miehuuskokeena" myöskin. Ainakin sillä on lähes uskonnollinen merkitys paikalliselle Naga-heimolle ja sen Naga-sotureille. Jollei muuten, niin tämä herkullinen, mutta polttavan tulike lajike on vähintään eräänlainen "Chilipäiden" miehisyyskoe ja sen syöntimääristä kilpaillaan mm. Chilifestareilla ja maailman mestari, joka on sattumoisin suomalainen, pystyi syömään sitä hieman yli 100 g tuoreeltaan. Itse en lähtisi moiseen, sillä kuka vain vahvoja lajikkeita käyttänyt tietää, että nämä ovat kaukana terveellisistä tuotteista siinä määrin käytettynä. Joka tapauksessa, Naga on herkullinen lajike. Itselleni Naga neitsyyden menetys oli suuri asia ja kiitos tuoreiden habanerojen kärventävän vaikutuksen ei neitsyyden menetys tuntunut pahalta vaan hyvältä kokemukselta. Neuvoni on: Kun tutustut tähän erikoiseen herkkuun, niin kyllä maitoa tai jugurttia kannattaa olla lähellä.
C. Chinense "Naga Morich" |
Naga Morich:n mahollinen podinalku / Possible Pods beginning |
Many have asked the news of C. Chinense "Naga Morich". common questions have been that if there is any production coming. To that I have to answer honestly that I am not sure, but it seems so. Growing this and germinating from the seed has not been completelly without troubles. Naga demands lots of time, heat and light to grow, especially when it has only few leaves. Not to speak about keeping it alive when it has just germinated. If only the weathers are good and plenty. I added 2 photos of my about 2 m Naga Morich and pods that are counted for over 20 if they last. Naga Morich, Naga Jolokia, Bhut Jolokia jne. belong to the worlds hottest varieties of which members chinenses commonly are. Naga Morich grows at the Northern part of India, namely at the area of Bangladesh's Naga province. Naga Morich is cultivated there and it has been used for numerous uses from the spices to somekind most obvious "manhoodtest", also. Atleast it has almost religious meaning to the Naga-tribe and its Naga-warriors. If not else, then this delicous, but burningly hot variety is atleast somekind of manhoodtest ofr "Chileheads" and it is competed of the ability to eat Naga at Festivals and the world champion, who is finnish, could eat little over 100 g fresh. I would not dare to go such a like, since everyone that has eaten strong varietys know that these are far from healthy products used like that. In anycase, Naga is delicious variety. For me, losing my Naga-virginity was a great thing and thanks to fresh habaneros burning effect was not the losing felt any bad but a good experience. My advice is: when you get into first touch this delicate, then use milk or yoghurt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti