C. Chinense "Ojos De Pescados" on lähestymässä satokauden alkua. Tämän lajikkeen olen viljellyt Fataliin siemenistä. Ainakin nuputtaminen ja sikäli kukittaminen on näemmä edennyt odotetusti. Minulla on Ojos De Pescadoksia kolme kappaletta Tuo nimi on hieman mielenkiintoinen ja tarkoittaa "kalansilmä". Erityisesti tulkittuna sen kliinisessä mielessä tarkoitetaan tautia, joka saa aikaan jalkoihin paiseiden syntyä ja joka on papilloma viruksen aikaansaama. Tulkittuna taas chilimaailmaan, se tarkoittaa chilin podin muotoa joka on "kalansilmän" oloinen eli sen muotoinen. Tätä lajiketta en ole viljellyt aiemmin, enkä myöskään päässyt maistamaan, joten en tiedä vielä sen mausta mitään. Joka tapauksessa, lajike on ollut melko ongelmaton kasvatettava ja kuvista voikin nähdä tuloksen. Sisätiloissa Ojos De Pescados kasvaa kokoa melko vaivattomasti, mutta ei välttämättä jaksa sadottaa. Tästä en tiedä, sillä olen suosinut ulkonakasvattamista, kuten muidenkin chinenseiden suhteen johtuen siitä että ulkosalla on valoa riittämiin vaikka lämpöä ei olekaan yhtä paljon kuin sisällä. No, lämpötilat ulkona eivät ole tuottaneet ongelmia, vaan sadottaminen on ollut hurjaa, vaikkakin lämpötiloista johtuen voikin olla hidaskasvuista.
C. Chinense "Ojos De Pescados" ulkosalla |
C. Chinense "Ojos De Pescados" nuputtaa / is making buttons |
C. Chinense "Ojos De Pescados" is getting to the harvest seasons beginning. This variety I have grown from the Fatalii seeds. At least buttons and from there on to flowering has proceeded as expected, I can see. I have three plants of Ojos De Pescados. That name is a little intresting and means "Fish Eye". Especially, when interpeted in clinical sense it means a disease that causes sores at the feet and which is caused by papilloma virus. Intrepreted back to chiliword it means chilis pods shape that is of the shape of fish eye. This variety I haven't culivated before, and haven't been able to taste, so I do not yet know about its taste. In anycase, the variety has been pretty problem free to grow and from the photos one can see the result. Indoors the Ojos De Pescados grows size pretty easily, but doesn't necessarily have power to produce. About this I do not know, because I have favored outdoors, like with other chinenses since there is light plenty enought outside eventhough there is not as much warmth as in indoors. Well, temperatures at outdoors have not caused ant problems, the producing has been plenty, even though have been slow growing due to the temperatures.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti