sunnuntai 16. heinäkuuta 2017

Narangaa maistelemassa / Tasting Naranga

C. Baccatum "Naranga":n (PI 446900) podit alkavat olla kypsiä. Kypsyyden värejä ovat nuo oranssit ja oranssin punaiset podit. Poimin siis pensaastani kaksi kappaletta ja söin molemmat. Tämän lajikkeen siemenet sain Fataliilta ja päätin kasvattaa sitä testiksi. Fataliilta saadun Narangan podit kypsyivät oranssiksi tai oranssin punaiseksi. Markkinoilla löytyy mm. Narangaa joka muistuttaa läheisesti Aji Benitoa, Aji Cristalia tai Jamy:ä mutta tämä ei ole mikään niistä.  Nyt minulla on Narangaa kaksi pensasta jo pelkästään tieteellisen tutkimuksenkin takia: sisätiloissa yksi ja ulkotiloissa toinen. Koe on hieman samanlainen kuin talvella kehittämäni kasvattamismetodi, jonka huomasin huomattavan tehokkaasti. Se on eräänlainen kasvihuone, jonka kehitin, mutta sellainen  joka mahtuu pienempäänkin asuntoon ja sen saa edullisesti rakennettua. Asiaan. Siis, poimin kaksi podia ja päätin leikata varovasti toisen puoliskoiksi ja toisen syödä sellaisenaan, kuvia jälleen on liitteenä. Leikatessa Narangan siemenet olivat keskittyneet paprikan tavoin yläosaan. Narangan hedelmäliha oli myös halkaistaessa paprikan kaltaista. Keräsin toki siemeniä talteen noin 20 kpl, tarpeeksi siemeniä loppuiäkseni.  Mikä minut yllätti täysin oli Narangan kapsaissiini: se poltti keskituliseksi pitkään ja levisi mm. kurkussa ylöspäin nenäonteloon saakka ja poltti erikoisesti. Minusta ensimmäinen Narangani poltti jopa 5-10 minuuttiin miedosti ja kapsaissiinit levisivät elimistössä erikoisesti. Maku ei ole todellakaan huono: se muistutti paljolti paprikaa, en ole varma kohtasinko ensimmäisessä podissa Baccatumeille tavanomaista marjamaista makua mutta toisessa podissa havaitsin selkeästi enemmän marjamaisia vivahteita. Maku ei myöskään mielestäni ollut erityisen aromikas, mutta podi kylläkin teki minuun vaikutuksen maultaan ja poltteensa erinomaisuudeltaan. Jollei muuten, niin Naranga on jotakin, jonka siivuaa mielellään pizzan ja leivän päälle renkaiksi tai sitten napostelee ihan sellaisenaan. ( Lisäys: Jukka Fataliin mukaan tämän pitäisi vielä kypsyä punertavammaksi. Annan seuraavien podien siis vielä odottaa )

C. Baacatum "Naranga" podit / pods

C. Baccatum "Naranga" halkaistuna / cut to half
 

C. Baccatum "Naranga"'s (PI 446900) pods are starting to be ripe. The colors of maturity are those orange and reddish orange pods. So, I collected from my bush two pieces and ate both. I got the seeds of the variety from Fatalii as a gift and decided to grow it as a test. The varietys  from Fatalii pods grew into orange or reddish orange and about size of a cherry chili pods. In the markets there are varieties that remind lots of Aji Benito, Aji Cristal or Jamy but this is not any of them. Now I have two bushes of Naranga for the scientific study purpose: one indoors and one outdoors. I am testing, for example, growing efficiency at these conditions. Test is similar to a growing method I developed past winter, that I noticed to be efficient. It is a sort of a planthouse, that I developed, but the kind that fits into smaller house too and it can be built cheaply. To the point. So, I collected two pods and decided to cut carefully other into half and to eat another one as such, again some photos added. While cutting, the seeds had been centralised to the upper part of the pod just as in bell pepper. Narangas fruit flesh was also similiar to  bell peppers. I collected, sure, some 20 pieces of seeds  to safety, enought seeds for rest of my life. What suprised me completelly was the Naranga's capsaicin: it burnt long to be middle heat level bearing and speaded, amongst other places, to the nose cavity and burnt even 5-10 minutes mildly and the capsaicines spreaded strangely in body. Taste was not bad at all: it reminded lots of bell pepper, I was not sure if I met in the first pod fruity taste that is common to Baccatums at all but at the second pot I sensed clearly more fruity hues. Taste was not any specially aromical, but the pod made an impression me still by the taste and by the burn of the heats special nature. If not any other ways, the Naranga is something that one might with pleasure slice as rings to pizza and bread or just eats them as such.  ( Addon: according to Jukka Fatalii this should still get more reddish. I let next ones to wait for a moment then).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

7Pot, Turbo Pube ja De Cayenne / 7Pot, Turbo Pube and De Cayenne

Heippa taas. Tänä vuonna voisi sanoa, että minulla on varsin mielenkiintoinen chilivuosi menossa. Kesällä, 2.7.2020 valmistuin Filosofian Ma...